Konsernin tarina

Pohjois-Karjalan saloilta globaaliksi toimijaksi

Toimimme sekä kotimaisilla että kansainvälisillä markkinoilla vuosikymmenten kokemuksella. Kotimaisen perheyhtiömme periaatteita ovat luottamus, jatkuva kehittyminen ja kestävyys.

Itä-Suomen laajat männiköt ovat taanneet sähkön saantia Pohjois-Afrikasta Jäämerelle vuosikymmeniä. Pohjolassa kasvaneet männyt ovat kuuluisia kestävyydestään. Tämän tiesi myös ilomantsilainen Iivari Mononen, joka sotien jälkeen aloitti jykevien sähkö- ja valaisinpylväiden viennin maailmalle.

Yhteistyötä ja korkeaa laatua

Iivari Mononen aloitti uransa pienimuotoisella sahatoiminnalla. Pian toiminta laajentui järeämmän puutavaran kauppaan. Iivarilla oli luotettavan kauppakumppanin maine niin metsänomistajien kuin puutavaran ostajienkin keskuudessa. Huippulaatuinen mänty ja rehellisyys kaupanteossa loivat perustan menestykselle ja kestäville yhteistyökumppanuuksille maailmanlaajuisesti. ”Ei se Iivar pettänä kettään”, totesi moni hänet tuntenut.

Tänä päivänä Iivari Mononen -konsernia luotsaa suvun kolmas sukupolvi. Perheyhtiön luonne ja arvot ovat säilyneet kasvavassa yrityksessä läpi vuosikymmenien. Mutkattomuus, reiluus ja ennakkoluuloton ratkaisukeskeisyys viitoittavat joka päiväistä tekemistä. Iivarin leipäpuusta syntynyt yhtiö työllistää yli 200 henkeä neljässä maassa vientiä on ollut vuosien saatossa 62 maahan.

”Perheyhtiön luonne ja arvot ovat säilyneet kasvavassa yrityksessä läpi vuosikymmenien.”

Moni asia on muuttunut yhtiössä sitten Iivarin aikojen. Nykyisin puunhankintaa ja puukauppaa hoitavan Scanpolen toimipisteitä, kyllästämöjä ja varastoja sijaitsee Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa. Taidolla kyllästetyt pylväät turvaavat sähkön -ja tiedonsiirtoa etenkin haastavissa olosuhteissa. Osana yhtiötä on myös brittiläinen Burt Boulton & Haywood, jonka aitapylväät ovat tunnettuja saarivaltion maaseudulla.

Kyllästetyn puun tuottaja ja myyjä PrimaTimber tietää, että puu kuuluu suomalaiseen kesään ja elämäntapaan. Paljaat jalat juoksevat kesäisin laiturilla ja lasten nauru raikuu uimahyppyjen välissä. Terassilla nautitaan grillin äärellä hyvästä ruoasta ystävien kesken. Laiturien ja terassien laudoitus ei kuitenkaan kestäisi ilmastossamme ilman suojausta. PrimaTimberin tuotteet ovatkin olennainen osa suomalaista rakentamista.

Yksi metsiemme tarinoista kuuluu Iivari Monoselle. Se tunnetaan Saharan autiomaata myöten. Se kasvaa ja jatkuu.

1945
Iivari Mononen aloittaa Ilomantsissa sahausliiketoiminnan.
1952
Ensimmäinen 800 kpl:en pylvästoimitus Englantiin. Puutavaraliike I. Mononen perustetaan.
1991
Höljäkän kyllästämön osaksi yritystä
1992
Iivari Mononen Oy Puutavaraliike I. Mononen muutetaan osakeyhtiöksi
2003
PrimaTimber Oy perustetaan, Joensuu
2010
Scanpole AS (Norja) osaksi konsernia
2014
Burt Boulton & Haywood (Iso-Britannia) osaksi konsernia
2015
Scanpole pylväsliiketoiminnan emoyhtiöksi
2016
Finn Pylväs Oy:n osaksi Scanpole konsernia
2018
Solør AgroTre AS (Norja) osaksi Scanpole konsernia
2019
Joensuun Höyläyspalvelu Oy osaksi PrimaTimberiä
2024
PDM Timber Treatment Ltd (Irlanti) osaksi Scanpole konsernia
2024
Påras Oy:n pylväsliiketoiminta osaksi Scanpole konsernia
2025
Pentti Heinonen Oy osaksi Scanpole konsernia
2025
Wood Support Westemark & Säily Oy (Ruotsi) osaksi PrimaTimberiä